JarkkoRuottinen

Sallimaton mielipide

Voiko poliittista asiaa kehittää asiana, jos ideologia sokeuttaa kaikkien kysymysten, kritiikin ja kommentoinnin vastaanottokyvyn. Lähiaikoina on paljon kuohuttanut poliisin lausumat, katupartiointi ja nyt pääministeri jota ei ymmärretä. Tähän samaan liitetään pakolaisvastaisuus, lääppiminen yms.

Vuonna 2014 sisäministeriössä oli tällainen lausunto:” Yhdistysrekisterissä oli noin 130 000 rekisteröityä yhdistystä vuonna 2011. Järjestötoiminta on suuri voimavara ihmisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisääjänä, mikä korostuu entisestään rakenteellisten uudistusten ja heikkenevän taloudellisen tilanteen myötä. Järjestöt tuottavat turvallisuuden kannalta tärkeitä toimintoja ja palveluja viranomaisten rinnalla vahvistaen osallisuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta. Myös varautumisen ja valmiuden näkökulmasta järjestöjen rooli merkittävänä yhteistyökumppanina kasvaa esimerkiksi ensihuollon, henkisen tuen ja kansalaisten omien valmiuksien lisääjänä.”

Lähde SISÄMINISTERIÖN JULKAISU 6/2014, Sisäinen turvallisuus, sivu 78 https://www.intermin.fi/download/52767_julkaisu_62014.pdf?eada087b97e9d188

Ei ole ihme, että poliisi ei ensimmäisenä yhdistä katupartioita vain ja ainoastaan rasismiin ja väkivaltaan. Nyt tämä on heitetty poliisin tiedotusongelmaksi, mutta voisi media ja sitä säestävä kuoro katsoa peiliin. Tämä uhkailu ja pelottelu voi muuttua itseohjautuvaksi toiminnaksi, kun sitä tarpeeksi huudellaan.

Tässä hieman mallia Twitter keskustelusta joka alkoi tuntua propagandalta heti alkumetreillä. J olen minä ja P on eräs Vasemmiston poliitikko.

(J) Onko kaikki katupartiot rasistisia”?

(P) Kemi, Joensuu, Oulu, Pori... Katupartioita näyttää yhdistävän sama maahanmuuttovastainen ja rasistinen ideologia.

(J) Siis luet yhden instanssin tietoja?

(P) Minkä yhden instanssin, esim. Suojelupoliisin?

Viittaus HS uutiseen http://www.hs.fi/kotimaa/a1451963542105

(J) (Lainaus kyseisestä uutisesta vastaukseksi) "muutamissa tapauksissa on viitteitä katupartioiden yhteyksistä ulkomaalaisvastaisiin ääriliikkeisiin"

(J) Alun perin kysyinkin, että kaikkiko on rasistisia...

(P) Jokainen järkevä ymmärtää, että tällä hetkellä "katupartioista" puhuttaessa ei viitata esim. Saapasryhmiin

Tämä keskustelu ei silti tarkoita sitä, että olisin rasisti, hyväksyisin väkivallan, enkä myöskään ole suvakki. Onko nyt ideologia joka jarruttaa kehittävät keskustelut, vai onko tämä vain oppositiopolitiikkaa, jolla saadaan näkyvyyttä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat